Tuulikaapin uudet vaatteet

Monta vuotta sitten, kun nuorena tyttönä asuin kotona, innostuimme maalaamaan seiniä. Minun huoneeni sai limenvihreän hunnun, veljeni seinät roiskittiin sähkönsinisiksi. Tuulikaappikin sai väri-iloittelusta osansa, mutta kehnoin seurauksin. Se oli näitä kokeiluja, jotka jo maalipurkin avatessaan huomaa kököiksi, muttei viitsi laittaa pakkia päälle, kun kaikki tykötarpeet on jo hankittu ja aika maalaamiselle löydetty..

Tänään pitkään muhistellut ajatus eteisen uudesta maalipinnasta toteutui, kun tein kevään ensimmäisen pyöräreissun paikalliseen K-Rautaan. Liian kalliit teipit, sudit, telat ja maalin hankittuani ryhdyin heti töihin. Mitä vain, jottei tarvitsisi opiskella matematiikkaa (siitä toisella kertaa)..

Kuva

Tuulikaappi ENNEN

Kuva

Jokin sabluuna oli näköjään saatava..

Maalauksen piti olla harvinaisen simppeliä, kyseessä kuitenkin pari hassua neliötä ja kapeita suikaleita sudittavana. Nyt meni pieleen, yritä uudestaan: tuulikaapissa on sähkökaappi, valokatkaisin, kaksi kiinteää kaappia ja patterisysteemi, joiden teippaamisessa kesti yli tunnin.

Seinään valikoitui Tikkurilan ”Tunne Väri”-värikartasta sävy Laama, maali näkyy olevan Teknos Biora 7, himmeä seinämaali. Laama näyttää netissä pirun hienolta, seinässä ehkä aavistuksen liian keltaiselta, mutta lopputulos on joka tapauksessa alkuasetelmaa parempi. Koska blogeissa elämä on aina kaunista ja täydellistä, pistin eteisen sisustuksen takaisin ennen kuvan ottamista.

Kuva

Tuulikaappi JÄLKEEN

Kuva

Kuten näkyy, on tuulikaapin ”sisustus” sinisen taustan mukainen eli vaiheessa. Hylly maalataan todennäköisesti valkoiseksi tai korvataan kokonaan. Sain Teippitarhan blogista hulvattoman idean sähkökaapin tuunaukseen, joten sekin menee uusiksi kunhan liitutaulutarra tipahtaa postilaatikkoon! Stay Tuned, ha ha..

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s